Uusimmat kuvat

Uutisia

Lulu ja Nemi


Hoitokoiria

Kasvattimme Nemi ja Lulu tulivat meille hoitoon muutamaksi viikoksi 30.6. 
Aluksi stadin huskyillä oli pieniä sopeutumisvaikeuksia lauma- ja tarhaelämään. Juoksutarhalla ne kuitenkin viihtyivät hyvin toisten seurassa, varsinkin pojat olivat ihania. 

Josefiinan huskyt Laika, Varga ja Mahla ovat olleet usein juoksutarhallamme purkamassa energiaansa, koska Josefiina loukkasi kesäkuun alussa nilkkansa.


Lisätään vielä pari näyttelytulosta toukokuulta tähän julkaisuun. 

Nekku menestyi Rauman kaikkien rotujen näyttelyssä veteraaneissa hyvin 18.5. 
VEK1 PN3 SA, VET ROP. Tuomarina toimi Matti Tuominen.

Euran ryhmänäyttelyssä 25.5. menestyimme hyvin. Paikalla oli 22 huskyä ja tuomarina toimi Esa Ruotsalainen. Kennelistämme oli mukana Aksu, Babe ja Nella sekä kasvattimme Nila Lillin kanssa. Aksu voitti huskykehän, Nella oli nuorten ykkönen, Babe sai ERIn ja Nila EHn. Osallistuimme ensimmäistä kertaan kasvattajaluokkaan ja voitimme sen. Kiitos Lillille Nilan ja Merville Baben esittämisestä.

Josefiinan koirat leikkimässä

Kasvattajaluokka

Veteraani Nekku

Terveystarkastuksia

Kesäkuun lopulla kävimme Baben ja Lenen kanssa Kankaanpäässä eläinlääkäri Ventelällä luustokuvauksissa. Lenellä oli kaikki kunnossa parhaalla mahdollisella tavalla. Babella löydettiin välimuotoisesta lanne-ristinikamasta Ventelän mukaan pientä vikaa, muuten ok. 

Lenen tulokset;
Kyynärnivel 0/0, Lonkkanivel A/A, Selkä: Nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0, Selän spondyloosi SP0 (puhdas). Välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)

Baben tulokset:
Kyynärnivel 0/0, Lonkkanivel B/A, Selkä: Nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali), lukumäärä: 0, Selän spondyloosi SP0 (puhdas). Välimuotoinen lanne-ristinikama LTV2 (symmetrinen)

Kävimme myös virallisella silmätutkimuksella Dinan ja Lenen kanssa Huittisissa Ennan silmässä.

Dinan tulos:
Ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia. ICAA kammiokulman poikkeavuus: Ei todettu

Lenen tulos:
ICAA kammiokulman poikkeavuus: Kohtalainen

Treenailua Jämillä


Talvi ja kevät 2019

Talvi oli runsasluminen. Lunta tuli lähes joka päivä parin kuukauden ajan, kunnes se yhtäkkiä suli meiltä maaliskuun alussa. Pääsimme kuitenkin vielä Jämille treenaamaan muutaman kerran, koska siellä rekikelit jatkuivat pidempään.

Laskiaistiistaina 5.3. lunta oli vielä juuri ja juuri sen verran, että pääsimme ajeluttamaan Peipohjan päiväkodin lapsia tänäkin vuonna.

Maaliskuussa Lilli Holmströmin koirat Koda ja kasvattimme Nila olivat hoidossa kaksi viikkoa.

Näyttelykauden aloitimme Parkanon ryhmänäyttelyllä 2.2. Paikalla oli 28 huskyä. Tuomarina toimi Juha Putkonen. Meiltä mukana oli Nella, EH ja Fiinu, KÄY-ERI KÄK1 SA. Seuraavana viikonloppuna 10.2. olimme Nekkun kanssa Huittisten ryhmänäyttelyssä, paikalla oli 20 huskyä. Tuomari Kirsi Honkasen mielestä Nekku oli hyvin reipas ja iloinen ikäisekseen, VET-ERI VEK1 PN3 SA VET-ROP. Harjavallan ryhmänäyttelyssä 20.4. tuomari Jukka Kuusisto antoi Nekkulle saman arvostelun kuin Honkanen Huittisissa. Aksu sai arvostelun VAL-ERI VAK1 SA. Paikalla oli 21 siperialaista,

Kevään kärrykisat menivät osaltamme hyvin. SHS järjesti Lohjalla 27.4. Iloisen kevätkisan ja REK-kokeen. Kilpavaljakossamme juoksivat Hoppe-Lena ja Dina-Nella, musherina oli Jukka. Lämpötila oli jo ensimmäisen lähdön aikana klo 9 yli +10 astetta. Toisen startin piti alkaa klo 13, mutta se jouduttiin peruttamaan, koska lämpötila oli kivunnut jo lähes +20 asteeseen. Näin ensimmäisen kierroksen tulokset, 4 sija ja REK2 jäivät lopputuloksiksi. Aksu juoksi kahden koiran luokassa Sonja Purran valjakossa. Viikon päästä, kauden päätöskisoissa, Jämillä olikin jo aivan toisenlainen sää, lunta tuli ja lämpötila oli muutaman asteen plussalla. Kilpailimme samalla hyväksi todetulla kokoonpanolla kuin Lohjalla eli Hoppe-Lene ja Dina-Nella, musherina oli Titta. Koirat juoksivat taas loistavasti ja sijoituimme tiukassa kisassa kolmanneksi.

Olemme tosi tyytyväisiä tähän kilpailukauteen, tästä on hyvä jatkaa syksyllä.  

Lohja, kuva Sanni Hänninen

Jämi, kuva Kimmo Virkki

Harjavalta, kuva Nadja Valkama

Loppuvuoden tapahtumia

Lunta on odoteltu turhaan, treenit on jouduttu ajamaan kärryillä. Josefiina on edelleen käynyt säännöllisesti treenamassa meillä. Mahlakin on Laikan mukana päässyt vetämään. Kanssamme on treenannut satunnaisesti  myös muutama muu harrastaja.  

Titta osallistui marraskuussa Nekkun ja Aksun kanssa Johanna Pellin järjestämälle dobo -kurssille. Nekku ymmärsi heti, mistä on kysymys ja oli heti ekan kerran jälkeen juonessa mukana. Aksu oli enemmän kiinnostunut muista koirista, mutta kyllä doboilukin onnistui hienosti. 

Kasvattimme Austin ja Healey olivat meillä hoidossa joulun aikaan toista viikkoa. Kelit olivat silloinkin liukkaita, mutta pääsimme onneksi kolme kertaa treenaamaan. Pojat vetivät hienosti valjakossa hyvällä asenteella.

Josefiina, Aksu-Nella ja Laika-Mahla

Austin ja Healey

Titta ja Nekku (kuva Johanna Pelli)

Muistoissamme "Sipsu" Snow Team's Gipsy Girl 18.3.2010 - 7.11.2018

Aamulla 6.11. Sipsu oli aivan normaali ja söi kuten aina ennenkin. Se oli reipas ja iloisen oloinen. Aamujuoksutukselle mentäessä se ei enää tullut pois kopistaan, makasi vain liikkumattomana. Iltapäivällä Sipsu otettiin sisälle ja Titta mittasi siltä lämmön. Sillä oli alilämpöä ja se vain makasi, eikä juurikaan reakoinut mihinkään. Lämmitimme sitä lämpötyynyillä ja saimmekin sen lämmön normalisoitumaan. Sipsu suostui juomaan hiukan vettä, mutta mikään ruoka ei maistunut.

Sipsun olo ei yön aikana muuttunut ja saimme sille lääkäriajan Rauman Evidensiaan. Lääkäri teki pikaisen tutkimuksen ja Sipsulle laitettiin heti tippa suoneen. Se jäi päiväksi sinne lisätutkimuksiin. Kun palasimme eläinlääkäriin, saimme kuulla surullisia uutisia. Lääkitys ei ollut auttanut Sipsun oloon, tulehdusarvot olivat kohonneet ja ultrassa näkyi nestettä vatsaontelossa. Eläinlääkäri epäili kasvainta, joka oli alkanut vuotamaan vatsaonteloon. Sipsun kunto oli jo niin huono, ettei se olisi kestänyt leikkausta eikä siirtoa 90 km päähän Raision eläinsairaalaan. Kärsimysten välttämiseksi ainoaksi vaihtoehdoksi jäi eutanasia.

Sipsu oli kuollessaan vain 8 v 8 kk vanha. Sipsu oli vilkas ja hellyydenkipeä suukottelija. Se rakasti rapsuttelua, vieressä löhöilyä ja se toimi hienosti valjakossa.

Sipsu synnytti A-pentueemme 2014.


Kisailua Jämillä

Jukka osallistui Jämin syyskisaan ja REK-kokeeseen 29.-30.9. DR4 -luokkassa. Valjakossa juoksivat Hoppe-Babe ja Jermu-Lene 2 x 4,9 km matkan, Fiinun ollessa sairauslomalla. Koirat juoksivat pehmeällä ja raskaalla radalla suhteellisen hyvin, tuloksena REK2. Josefiina osalistui DS2 -luokkaan 2 x 4,9 km Laikan ja meidän Aksun kanssa.

Jämi SM 2018 kisat järjestettiin13.-14.10. Nyt oli Tittan vuoro ajaa valjakkoa Hoppe-Lene ja Jermu-Dina. Alunperin oli tarkoitus ajaa 2 x 4,9 km, mutta lämpimän sään vuoksi sunnuntain matka lyhennettiin 3,7 kilometriin. DR4 -luokkaan oli ilmoittautunut 29 valjakkoa, sijoituksemme oli 17. ja huskyissä 10. Marika Hakasen valjakossa oli Bontzo ja kasvattimme Seita ja lainakoirina meidän Babe ja Roki. Josefiinalla oli jälleen lainassa Aksu, Laikan parina DS2 -luokassa 2 x 4,9 km.

Titta (kuva Kimmo Virkki)

Josefiina (kuva Kimmo Virkki)

Marika (kuva Kimmo Virkki)

Syksyn kuulumisia

Pitkän kuuman kesän jälkeen vetokausi on alkanut kangerrellen, koska keli on edelleen lämmin näin syyskuussakin. Treenejä on vähän takana ja matkat ovat olleet lyhyitä. Josefiina Santala on käynyt  meillä treenaamassa huskynsä Laikan kanssa.

Kisakauden avajaiset Ohkolassa 15.9.18 menivät osaltamme mönkään. Olimme ilmottautuneet DR4 -luokaan ja REK-kokeeseen.  Eka kierroksella Fiinun vauhti hiipui, koska sen selässä oli jotain ongelmaa. Päätimme keskeyttää kokeen, emmekä lähteneet enää toiselle kierrokselle. Josefiina osallistui 2 koiran harrastekärryluokkaan Laikan ja meidän Aksun kanssa.

Pentusuunnitelmatkaan eivät menneet ihan nappiin. Babe astutettiin heinäkuussa Hoppella ja odotimme pentuja syntyväksi syyskuussa.  Vaikka astutus onnistui hyvin, Babe jäi kuitenkin tyhjäksi. Näin pentusuunnitelmat siirtyivät eteenpäin.

 

Alkukesän näyttelysatoa

Olemme osallistuneet näyttelyihin alkukesän aikana Mänttä-Vilppulassa, Karvialla ja Kokemäellä. Parhaiten koiramme menestyivät Kokemäen ryhmänäyttelyssä 7.7.18. Tuomarina toimi Tuula Savolainen ja paikalla oli 23 huskyä. 
- Hoppe KÄY-ERI KÄK1 SA PU2 VARASERT
- Nella JUN-ERI JUK2 SA
- Babe KÄY-ERI KÄK2 SA PN3 VARASERT
- Aksu VAL-ERI VAK1 SA PN1 ROP

Karvian ryhmänäyttely oli 17.6.18. Paikalla oli 21 huskyä ja tuomarina oli Esko Nummijärvi.
- Hoppe KÄY-ERI KÄK1
- Lene AVO-EH AVK4
- Fiinu KÄY-ERI KÄK1 SA PN3

Mänttä-Vilppulan kaikkien rotujen näyttely pidettiin 3.6.18. Tuomarina oli Perttu Ståhlberg ja huskyjä seitsemän.
- Nella PEK1 KP, ROP
- Hoppe KÄY-ERI KÄK1
- Fiinu KÄY-ERI KÄK1

Fiinu


Menestystä Rauman kr-näyttelyssä

Hoppe, Fiinu ja Dina osallistuivat 26.5.2018 Rauman kr-näyttelyyn. Näyttelyyn oli ilmoitettu 21 huskyä. Koirat arvosteli tuomari Tuula Savolainen helteisen kuumana päivänä. 

Dinaa (Rekilaakson Clodia) hieman jännitti pentukehässä eikä juoksu mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Arvostelu oli kuitenkin hyvä ja sijoituksena PEK2 ja kunniapalkinto. Hoppe ja Fiinu esiintyivät kuin vahnat tekijät. Hoppen (Sainen Hopeanuoli) tuloksena KÄY-ERI KÄK1 PU2 SA VARASERT. Fiinun (Sainen Fiona) tulos oli KÄY-ERI KÄK1 PN1 SA SERT VSP.

Menestyksemme täydensi Lilli Holmströmin omistama kasvattimme Rekilaakson Cinnilla, Nila. Sen tulos oli PEK1 KP ROP. 
Kevään kärrykisat

SHS:n iloisenen kevätkisa, kuva Sanna-Kaisa Kiviniemi..

Osallistuimme kevään aikana kolmeen eri DR4 kisaan. Ensimmäinen kisa ajattiin Mäntsälän Ohkolassa 21.4.18. Kisan järjesti Länsi-Suomen Valjakkourheilijat. Päivä oli sateinen ja kurainen 3,8 km rata oli hyvin raskas. Valjakossamme juoksi johdossa Fiinu-Hoppe, pyöräparissa Aksu-Babe, musherina Jukka ja handlereina toimivat Mervi ja Titta. Osallistujia luokassa oli 12 valjakkoa, sijoituksemme oli kuudes.


SHS järjesti Jämillä 29.4.18 iloisen kevätkisan, jossa kilpailun lisäksi oli REK-koe ja naamiaiset. Radan pituus oli 3,3 km ja se juostiin kahteen kertaan, välissä 30 minuutin tauko. Johtajaparissa juoksivat Fiinu-Lene ja pyörässä Aksu-Babe, Jukka toimi kuskina. Osallistujia oli 14 ja meidän valjakon sijoitus oli viides. Kaikki koiramme saivat kilpailukokeesta tuloksen REK3. Naamiaisissa meillä oli hippiteema.

Kolmas ja tämän kevään viimeinen kärrykisa ajettiin uudella 4,7 km radalla 5.5. Jämillä. Rata oli mukavan vaihteleva. Valjakkomme johdossa toimivat jälleen Fiinu-Hoppe, pyörässä Aksu-Babe ja musherina Titta. Luokassa oli osallistujakato, koska viidestä ilmoittautuneesta matkaan lähti vain kaksi valjakkoa. Sijoituksemme oli toinen. Myös Lene osallistui kisoihin DSH1-2 -luokassa Josefiina Santalan valjakossa. Hienon kisan järjesti L-SVU. 

Tästä on koirien hyvä jäädä pikkuhiljaa kesälomalle keräämään voimia taas syksyn koitoksiin. 


Aksun ja Rokin kanssa silmätarkissa

Kävimme Aksun ja Rokin kanssa uusinta silmätarkastuksessa ja gonioskopiassa Ennan silmässä Huittisissa. 

Rokin silmistä todettiin, ettei perinnöllisiä silmäsairauksia ole ja gonioskopiatulos: terve. Aksullakaan ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, mutta gonioskopiassa oikean silmän kammiokulman rakenne oli vähän huonontunut, tulos: ICAA on todettu, aste kohtalainen,


Kennelin kuulumisia

Kennelimme laumaa on sää suosinut tänä talvena. Rekiajelulla olemme käyneet useammin kuin kertaakaan aikaisemmin Kokemäellä asuessamme ja rekikelit jatkuvat edelleen.  Myös kavereita on käynyt perheineen tutustumassa valjakkoajon saloihin. 

Aksu otti kovin raskasti siskonsa Alpin menetyksen, mutta onneksi muutto pentujen Dinan ja Nellan sekä Baben kanssa isoon tarhaan on helpottanut surua.

Näyttelykauden aloitimme perinteisesti Jämin ryhmänäyttelystä 17.3. Huskyjä oli ilmoitettu kisaan 24 kpl. Tuomarina toimi Esa Ruotsalainen. Tuomarilinja oli tiukka, eikä uroksissa valittu parasta ollenkaan. Hoppe sai kuitenkin hyvän arvostelun ja tuloksena oli ERI KÄK1. Babe osallistui avoluokkaan saaden arvostelun ERI AVK1 SA PN2 VARASERT. Fiinu oli käyttöluokan paras koira arvostelulla ERI KÄK1 SA PN3.

Esa Ruotsalainen tutkii Fiinua

Sanna rekiajelulla

Laskiaisrieha Peipohjan päiväkodissa

Kävimme laskiaistiistaina ilahduttamassa Peipohjan vuoropäiväkodin lapsia. 

Mukanamme oli kahdeksan koiraa. Ajelutimme lapsia neljän koiran valjakolla ja loput olivat ketjuissa lasten rapsuteltavina. Lapset olivat innoissaan ja lähes kaikki uskaltautuivat valjakkoajelulle.

kuva Mervi Lehto

Rekikoirien käyttökoe Kauhajoella

Osallistuimme 11.2.2018 Aksun ja Baben kanssa Suomen Samojedikoirayhdistyksen järjestämään rekikoirien käyttökokeeseen.

Kiitokset Heidi Pulkkiselle, jonka valjakkoon koiramme pääsivät. Haastavalla radalla Rekilaakson Auris "Aksu" oli päivän paras koira. Tuloksena REKÄ YLE1 maksimi pisteillä (60), näin Aksusta tuli Suomen muotovalio. Rekilaakson Babette "Babe" sai myös tuloksen REKÄ YLE1 pistein 59/60. Tuomarina toimi Eija Hakkarainen.

Oli kiva nähdä kasvattimme Rekilaakson Ceres "Seita", joka oli omistajineen paikan päällä seuraamassa  myös käyttökoetta. 

Hyväntekeväisyyttä Helmihulinoissa huskyvaljakolla

Olimme mukana Lapin koulun viidesluokkalaisten järjestämässä Helmihulinoissa lauantaina 3.2. Ajelutimme neljän koiran valjakolla lapsia ja aikuisiakin koulun vieressä olevassa Leijonapuistossa. Loput koiristamme olivat reissuketjussa, josta vaihdoimme vetokoiria. Ihmiset pääsivät silittämään ja rapsuttamaan huskyjamme. Pennut, jotka myös olivat mukana seuraamassa vetopuuhia, olivat erityisesti lasten mieleen. Ihmiset olivat kiinnostuneita siperianhuskyista ja valjakkoajosta. Erityisesti koiriemme lempeys, avoimmuus ja työskentelyinto hämmästytti yleisöä.

Saimme paljon myönteistä palautetta ja kiitosta. Päivä oli myös meille ja koirillemme mukavaa vaihtelua.


Kuva Jani Laaksonen

Austin ja Healey hoidossa 

Kasvattimme Austin ja Healey olivat luonamme hoidossa 29.12.17 - 7.1.18. Dina ja Nella olivat innoissaan velipojastaan. Ne leikkivät ja touhusivat päivät pitkät. Myös äiti Fiinu oli mielissään pojan näkemisestä ja nukkuikin Healeyn kanssa samassa kopissa yöt. Koska osalla nartuista oli juoksut ja urokset äkäisiä, oli pohdittava, kenen kanssa Austin asustaisi viikon. Päädyimme, että Austin menee Lenen kanssa samaan tarhaan, ja hyvin ne viihtyivätkin yhdessä. 

Huonosta kelistä johtuen pääsimme vetämään vain kerran, Austin veti hienosti kuuden koiran valjakossa.

Viikko kului nopeasti. Otamme mielellämme nämä reippaat ja sosiaaliset pojat hoitoon toistekin.


Alpi siirtyi 2.1.2018 muistojen valjakkoon

Meillä oli erittäin raskas vuodenvaihde, jouduimme tekemään vaikean päätöksen. Glaukooma sai otteen Alpin toisestakin silmästä ja sokeutti sen. Alpi on nyt isänsä kanssa muistojen valjakossa.

Alpi oli kuollessaan 3 v 10 kk ikäinen. Oletimme sen juoksevan vielä kauan valjakossamme.

Alpi oli innokas vetokoira ja laumamme ilopilleri.


Silmätarkissa Huittisissa

Kävimme Baben ja Lenen kanssa silmätarkastuksessa 4.12.2017 Huittisissa Ennansilmässä. Eläinlääkäri Elina Pietilä totesi koirien silmien olevan molemmilla täydelliset.

Alpi oli myös mukana säännöllisessä silmäkontrollissa ja kaikki oli kunnossa.


Juri siirtyi muistojen valjakkoon

Kenneliämme kohtasi suuri suru, kun Jurilla todettiin maksa/pernakasvain ja se jouduttiin lopettamaan 26.10.2017. Juri oli iältään vasta 11 v 2 kk ja luulimme sillä olevan vielä vuosia jäljelllä laumassamme.

Juri oli isokokoinen uros. Luonteeltaan se oli hyvin kiltti ja rauhallinen. Juri tuli hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Se piti rapsutuksista ja oli kaikkien kaveri. Juri oli hyvä ja tunnollinen vetokoira.

Juri tuli meille kuusi vuotiaana ja oli meidän enimmäinen uroksemme. Siitä tuli A-pentueemme isä.


Siperianhuskyjen erkkari 2017


Tänä vuonna siperianhuskyjen erikoisnäyttely järjestettiin Iitissä 23. - 24.9.2017 SHS:n 50 -vuotisjuhlan merkeissä. 
Osallistuimme tällä kertaa vain sunnuntain narttujen päivään, koska kotona oli vain viikonikäiset pennut. Lähdimme matkaan lauantaina ja yövyimme paikanpäällä teltassa, joten olimme aamulla valmiina kehiin. Nurmikko, jossa kehät sijaitsivat, oli hyvin kurainen ja liukas. 
"Kenneltyttömme" Mervi oli myös mukana tutustumassa tapahtumaan. Koiristamme näyttelyyn osallistuivat Babe nuortenluokkaan ja Aksu käyttöluokkaan.  

Näyttelyyn oli ilmoitettu ennätysmäärä huskyjä, 347 kappaletta. Tänä vuonna arvostelulinja oli tosi tiukka. Päätuomarina toimi Elisabeth Hawthorn, Skotlanti. Hän arvosteli käyttöluokan, johon osallistui Aksun lisäksi 49 koiraa. Vain 11 koiraa sai laatuarvostelun ERI. Aksu oli näiden joukossa, mutta ei sijoittunut neljän parhaan joukkoon. Nuortenluokan, jossa Babe oli, arvosteli tuomari Mark Theaker, Skotlanti. Babe sai laatuarvostelun hyvä.

Oli taas mukavaa nähdä tuttuja, ensivuonna suuntana Posio.


Rekilaakson C-pentue

Kennelimme C-pentue, yhdistelmästä Sainen Fiona (Fiinu) ja Sainen Hopeanuoli (Hoppe), syntyi sunnuntaina 17.9.2017. Pentueessa on yksi uros ja viisi narttua. Pennut ovat reippaita ja syövät hyvin. Fiinu on hyvä ja huolehtiva emo, tarkka pennuistaan.

Odotamme, että pennut perivät vanhempiensa hyvät ominaisuudet niin veto- kuin näyttelykoirinakin.

Pöytyän kaikkien rotujen näyttely

Osallistuimme Nekkun ja Jermun kanssa kaikkien rotujen näyttelyyn 17.6. Pöytyällä. Helteisenä päivänä huskyt tuomaroi Leila Kärkäs. 

Jermu osallistui käyttöluokkaan, tuloksena EH KÄK2. Nekkulla meni paremmin, se oli rotunsa paras veteraani.
Sannan "toppi" alkoi

Sanna Laiho Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston Kokemäen yksiköstä aloitti 29.5.2017 viiden viikon työssäoppimisjaksonsa kennelissämme. Hän antaa jakson lopussa näytön "Eläinlajikohtainen hoitaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen". 

Ensimmäinen viikko on takana ja koirat ovat ottaneet Sannan hyvin vastaan. Ne ovat saaneet rapsutuksia, harjaamista ja hyvää hoitoa. Koska ilma oli viileä, Sanna pääsi viikon päätteeksi kokeilemaan valjakkoajoa.


kuva Kimmo Virkki

Jämin kevätajot 2017

Tämän kauden päätöskisat olivat Jämillä 6.5.2017. Osallistuimme neljän koiran kärryluokkaan (DR4) kokoopanolla Fiinu-Hoppe kärjessä, pyöräparina Aksu-Jermu ja musherina Titta. 

Kisat olivat Tittalle ensimmäiset ja ilmassa oli jännitystä. Lämpötila, 15 astetta, oli vähän korkea koirillemme, mutta hyvin ne jaksoivat juosta. Hyväkuntoinen rata oli 4,2 km pitkä. DR4 luokassa oli 19 osallistujaa. Valjakkomme sijoittui kahdeksanneksi ajalla 9:25.6 keskinopeus 26.733. Tulos oli hyvä ensikertalaiselle ajajalle.

Oli mukavaa nähdä taas kasvattiamme Austinia, joka kävi omistajineen fiilistelemässä kisatunnelmaa.


Menestystä Laitilan ryhmänäyttelystä


Aksu ja Babe osallistuivat Laitilan ryhmänäyttelyyn 15.4.2017. Pekka Teinin arvio Aksusta: "Keskikokoinen mittasuhteiltaan oikea. Hyvin liikkuva narttu, kaunis sukupuolileima, tyylikäs pitkä pää, kauniit korvat, upea rakenne. Tasapainoiset kulmaukset, leveä reisi, vahvat käpälät, laadukas turkki. Viehättävä hyvin liikkuva narttu." KÄY ERI KÄK1 SA Paras narttu 1 SERT ROP

Babea näyttelytilanne jännitti, se sai kuitenkin hyvän arvostelun, "Yleisvaikutelma erittäin hyvä, keskikokoinen mittasuhteiltaan oikea, hyvin rakentunut narttu. Hyvä kuono-osa, tiiviit huulet, hieman leveälle sijoittuvat korvat, upea ylälinja, hyvä asentoinen lantio. Turkki ei tänään parhaimmillaan, peitinkarvan pituus oikea. Liikkuu hyvällä askelpituudella." NUO ERI NUK3

Kuva Johanna Pellii

Aksu voitti Jämillä


Osallistuimme 1.4.2017 Jämin ryhmänäyttelyyn kolmella koiralla. Tuomari Juha Putkosella oli arvioitavana 27 huskyä. 

Hoppe sai urosten käyttöluokassa laatuarvostelun EH. Leneä koko näyttelytouhu jännitti kovasti. Lopputulos oli kuitenkin nuortenluokassa kolmas arvostelulla EH.

Aksu esiintyi edustavasti narttujen käyttöluokassa ja pääsi paras narttukisaan, josta sai toisen sertinsä. Tuomari piti erityisesti Aksun liikkumisesta ja valisi sen lopuksi rotunsa parhaaksi huskyksi.


Uusi työharjoittelija saapui kenneliin


Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston Kokemäen yksikössä opiskeleva Eve Nummelin aloitti 27.2.2017 kymmenen viikon työssäoppimisjakson.  Hän on jo kolmas opiskelija ko. oppilaitoksesta kennelissämme. Koirat ottivat hänet innokkaina vastaan. 

Hyvän lumitilanteen ansiosta Eve pääsi heti elämänsä ensimmäiselle rekiajelulle. Se oli hänestä hieno kokemus. Tästä alkaa tutustuminen rekikoirien elämään.

Nemin ekat vetotreenit

Kasvattimme Nemi (Rekilaakson Bessie) vietti omistajineen luonamme mukavan ja vauhdikkaan viikonlopun 18.-19.2.17. Surkeasta kelistä  ja säästä huolimatta treenasimme molempina päivinä. Nemi pääsi ensimmäistä kertaa valjakkoon vetämään. Lauantaina kokoonpanossa oli kärjessä Aksu ja Babe pyöräparissa Lene ja Nemi, sunnuntain vesisateessa kärjessä oli Alpi ja Aksu pyörässä Babe ja Nemi. Alussa Nemiä vähän jännitti, mutta hetken päästä vetohomma sujui kuin vanhalta tekijältä.

Juduimme taas treenaamaan kärryllä. Tänä talvena ei ole ollut kunnon rekikelejä ollenkaan. Tähän mennessä olemme päässeet reellä vain kolmesi ja silloinkin jalasmuovit ovat olleet kovilla.

Juoksutarhakin oli niin jäinen, että syntyi vaarallisia tilanteita koirien vauhdikkaissa leikeissä. Onneksi mitään vahinkoa ei sattunut. Alpi ja Roki olivat erityisen innoissaan Nemin vierailusta.

Aksu-Babe, Lene-Nemi

Nemi isänsä Jermun kanssa

kuva Pekka Linhola

Ohkolan syysajot

Uudenmaan Vetokoiraurheilijat järjestivät perinteisen syysajon Ohkolassa 29.10.2016, jonka yhteydessä oli myös REK-koe.
 
Neljän koiran kärryluokkaan osallistui 47 valjakkoa. Ohkolassa oli satanut muutama päivä vettä, joten rata oli melko pehmeä ja varikkoalueella kovin savista. Valjakkomme oli sama kuin Jämillä eli kärkikoirina toimivat Fiinu ja Hoppe sekä pyöräkoirina Jermu ja Aksu, musherina koiria ajoi Jukka. Tuloksena kilpailussa oli 16 sija.

REK-kokeeseen osallistuivat ajoivat 4,1 km radan vielä toisen kerran. Reilun neljän tunnin levon jälkeen startattiin toiselle kierrokselle. Kokeeseen osallistui 26 siperianhuskyvaljakkoa. Meidän sijoitus oli 11. Ajan perusteella tuloksena REK2.

Koirat työskentelivät loistavasti ja Fiinu hoiti suunnat hienosti. Kovatasoisessa seurassa pärjäsimme hyvin ja olemme tulokseen tyytyväisiä.

kuva Sanna-Kaisa Kiviniemi

Kärry SM 2016

Osallistuimme Länsi-Suomen Valjakkourheilijoiden järjestämään Jämi-SM kisaan 15.-16.10.2016. Valjakossamme kärkikoirina toimivat Fiinu ja Hoppe sekä pyöräkoirina oli Jermu ja Aksu, musherina koiria ajoi Jukka.

Molempina päivinä ilma oli kosteaa, onneksi kuitenkin melko viileää. Kilpamatka oli 4,2 km hyväkuntoisella uralla. Neljän koiran kärryluokkaan oli ilmoittautunut 30 valjakkoa. Sijoituksemme oli ensimmäisen päivän jälkeen 17. Sunnuntaina petrattiin hieman ja lopullinen sijoitus oli 16.

Menestyksekäs viikonloppu erkkarissa


Siperianhuskyjen erikoisnäyttely järjestettiin tänä vuonna 17.-18.9.2016 Kuopion Rauhalahdessa. Koiria oli ilmoitettu 275 kappaletta näyttelyyn. Päätuomarina toimi Mari Pajaskoski, toisena tuomarina oli Tapani Pukkila. 

Saavuimme paikalle jo perjantai-illalla ja kävimme pystyttämässä näyttelyteltan Rauhalahteen. Yövyimme Snow Team's kennelin viikonlopuksi varaamassa mökissä. Kiitokset Kirsille ja Penalle majoituksesta ja tarjoiluista. 

Lauantaina arvosteltiin pennut sekä urokset. Hoppe osallistui avoimeen luokkaan. Se sai ERI:n ja pääsi kilpailuluokkaan, jossa sen esitti kasvattaja Anna-Mari Syrjänen. Hoppe sijottui loistavasti luokassaan toiseksi ja sai SA:n Mari Pajaskoskelta.

Sunnuntaina vuorossa oli nartut. Juniori- ja avoinluokka alkoivat molemmat yhtäaikaa kello yhdeksän. Onneksi saimme esittämisapua Jenni Annalalta ja Monica Antikaiselta. Parhaiten nartuistamme menestyi Aksu ERI AVK3 SA ja Fiinu AVO ERI tuomarina Mari Pajaskoski. Babe ja Lene saivat molemmat Tapani Pukkilalta JUN EH:n.


Hoppe ja Aksu palkintoineen

Nemi kävi kylässä 23.7.


Kasvattimme Rekilaakson Bessie, lempinimeltään Nemi, vietti omistajiensa Minnan ja Petrin kanssa lauantaipäivän kennelissämme. Nemistä oli kasvanut kaunis ja sosiaalinen nuori neito. Se pääsi tutustumaan ja leikkimään juoksutarhassa kaikkien koiriemme kanssa, erityisesti Roki ihastui Nemiin oikopäätä.

Nemille soviteltiin erilaisia vetovaljaita, testailtiin näyttelypantoja ja -hihnoja, harjoiteltiin myös näyttelykehässä toimimista. 

Vierailu luonamme oli Nemille mielenkiintoinen ja  vauhdikas päivä, ja se olikin aivan uuvuksissa illalla kotiin lähtiessä.

 


"Kenneltyttö" tuli Rekilaaksoon


Ysiluokkalainen Mervi Lehto otti yhteyttä ja kyseli mahdollisuutta tulla tet-viikolla hoitamaan koiriamme. Innostuimme asiasta ja viikko 21 oli Merville työelämään tutustumisviikko. 

Viikko meni hienosti, koirat pitivät Mervistä paljon ja hän tuli erimomaisesti toimeen niiden kanssa. Koirien käsittely, kynsien leikkuu, korvien putsaukset yms. sujuivat yhtä hyvin kuin tarhojen siivouskin. Oma-aloitteinen reipas nuori nainen,soveltuu mielestämme hyvin eläintenhoitoalalle. 

Mervi ihastui koiriimme ja käy edelleen hoitamassa ja rapsuttelemassa niitä. 

Kiikoisten ryhmänäyttely

Baben ensimmäinen näyttelykehäesiintyiminen oli Kiikoisten ryhmänäyttelyssä 19.6.2016. Pienestä jännityksestä huolimatta Babe suoriutui yhtä hienosti, kuin siskonsa kuukausi aikaisemmin. Tuloksena oli pentuluokan 1 KP ja ROP hyvällä arvostelulla, "lupaava tasapainoisesti kehittynyt pentu".

Aksu oli myös mukana kesäkarvassaan avoluokassa. Tuomari Jukka Kuusisto antoi Aksulle hienon arvostelun, mutta sen karvattomuus häiritsi kokonaisuutta, joten tuloksena oli vain ERI.

Näyttelymenestystä

Aksu sai ensimmäisen varasertinsä 14.5.16 Mynämäen kaikkien rotujen näyttelyssä tuomari Riitta Niemelältä. Jermun Niemelä arvosteli erinomaiseksi. Viikkoa myöhemmin 21.5.16  Koski tl:n ryhmänäyttelystä Aksu nappasi  eka sertinsä. Lene oli mukana näyttelyssä ensimmäistä kertaa. Leneä vähän jännitti, mutta se suoriutui kehässä hyvin. Tuloksena pentuluokan 1 KP ROP.

Huskyjä oli paikalla 13. Tuomarina toimi ruotsalainen Arvid Göransson.

Baben kanssa käytiin Raumalla pentumätsärissä sunnuntaina 22.5.16.  Sijoitus oli sinisten toinen.

Koirahierontaa

Koiramme ovat päässeet huhtikuussa nauttimaan koirahierojaksi opiskelevan Jonna Rosenbergin hieronnasta jo muutaman kerran. Jermulla on lihasjumeja alaselässä ja siksi se on päässytkin Jonnan käsittelyyn jo kaksi kertaa.

Ensimmäinen hieronta jännitti sitä ja Jukka joutui pitämään Jermua paikoillaan. Toisella kerralla se osasi jo rentoutua tilantteessa. Se makasi rauhallisesti ja selvästi nautti olostaan, eikä olisi halunnut hieronnan loppuvan ollenkaan. Juri ja Goldie ovat myös päässeet Jonnan käsittelyyn.  

Jermun jumit lihaksissa ovat helpottaneet, mutta se saa vielä ainakin kerran nauttia hieronnasta.


Mukana Sammulan talviriehassa 


Olimme sunnuntaina 28.2. yhdessä kennel Tuktun kanssa kyyditsemässä ihmisiä Lapin VPK:n järjestämässä talviriehassa. Meidän kennelistä oli mukana 8 koiraa sekä kasvattimme Austin. Nekku ja Goldie jäivät kotiin pentuja hoitamaan.

Sää suosi tapahtumaa Narvi -järvellä, mutta muutama lämpöaste pehmensi rekiuran melko raskaaksi. Koirat jaksoivat siitä huolimatta vetää vauhdikkaasti niin lapsi kuin aikuisiakin lähes koko kolmen tunnin ajan, loppumetreillä kuitenkin vauhti hidastui. 

Hieno kokemus koirille ja meille.




Kuvassa:
Johtajapari Fiinu ja Aksu 
vauhtipari Jermu ja Alpi
pyöräpari Austin ja Roki
musheri Jukka
Hoitokoiria

Viikonloppuna 19.-21.2. kennelissämme oli aika vilskettä. Omien koiriemme lisäksi pihallamme vipelsi kolme hoitokoiraa. 

Kasvattimme Juri oli meillä hoidossa perjantaista sunnuntaihin. Koiramme olivat innoissaan Jurin vierailusta. Erityisesti Lene ihastui poikaan ja antoi tälle aika kyytiä. Leonberginkoira Arska ja sheltin pentu Juuso olivat myös hoidossa samana viikonloppuna lauantaista sunnuntaihin. 

Toinen kasvattimme Austin tuli 26.2. jälleen hoitoon viikoksi. Se sopeutui laumaamme nopeasti, koska koiramme ovat sille tuttuja. Austin sai tarhakaverikseen veljensä Rokin. Pennut olivat innoissaan uudesta tuttavuudesta. Juoksutarhassa riitti vilskettä ja vipinää.

Juri ja Lene

Austin

Juuso ja Arska

Kuva Timo Lehtonen

Rekikausi avattu


Pääsimme tällä talvikaudella vihdoin, 22.1.2016, ensimmäisen kerran rekiajelulle. Lunta oli juuri ja juuri sen verran, että reki luisti suht hyvin. Paikoitellen kivet kuitenkin raapivat jalaksen pohjia. Teimme noin 7 kilometrin matkan 8 -valjakolla. Fiinu toimi erinomaisesti johtajana Hoppe parinaan.

Kasvattimme Austin kävi omistajansa Timo Lehtosen kanssa kyläilemässä 25.1. Austin pääsi 8 -valjakkoon pyöräpariin isänsä Jurin kanssa. Teimme saman 7 kilometrin lenkkin kuin ensimmäisellä kerralla. Austin veti hienosti ja Timo pääsi testaamaan musherin taitojaan.

Ehdittiin tehdä vain neljä rekiajelua ennenkuin vesisade 26.1. pilasi urat. Odotamme pakkasia ja lunta, jotta valjakkotreenit voisivat jatkua.


Hoppen silmätarkki

Kävimme Hoppen kanssa 18.1.2016 silmätarkastuksessa ja gonioskopiatutkimuksessa. Silmät todettiin terveiksi eikä perinnöllisiä silmäsairauksia havaittu.



Perinnöllinen silmäsairaus yllätti


Loppusyksystä todettiin A -pentueellamme perinnöllistä silmäsairautta, etukammiokulmien eriasteista rakenteellista muutosta. Sairaus tuli esiin, kun Alpin vasemmassa silmässä havaittiin muutoksia. Gonioskopiassa todettiin Alpin silmissä eniten muutoksia, jotka johtivat glaukoomaan ja vasemman silmän poistoon. Muilla tutkituilla pennuilla oli lievempiä, eriasteisia rakenteellisia muutoksia.



Pasi tulossa maaliin ekalta kierrokselta

Hoppe ja Jermu Häjyt Sprintissä

Osallistuimme 7.11.2015 Lapualla järjestettyyn Häjyt Sprinttiin yhteisvaljakolla kennel Tuktun kanssa. Musherina toimi Pasi Viitanen ajaen meidän kolmipyörää, kärkikoirina Hoppe ja Jermu sekä pyöräparina Tuktun Maru ja Trini.

Kilpailun yhteydessä oli myös REK -koe, johon myös osallistuimme. Mainittavaa menestystä ei tullut kummassakaan, mutta kokemusta sen sijaan kertyi rutkasti. Rata oli nimensä mukainen, raskas ja mäkinen. Vesisade pehmensi vielä radan mutavelliksi. Hienosti järjestetyt kisat, säätähän ei voi valita.


Kuva Riikka Vähähaka

Yhteistreenit Järilänvuorella

Vietimme mukavan treenipäivän sunnuntaina 1.11.2015 yhdessä kennel Tuktun kanssa, mukana oli myös Malla -husky omistajineen.  Kennelimme pihapiirissä oli vilskettä ja vilinää, kun paikalla oli 29 huskyä innokkaana odottamassa vetotreenejä. Neljällä eri porukalla ajettiin pitkin Järilänvuoren maastoa kauniissa syyssäässä.

Tuktun kennelin koirat pääsivät verryttelemään juoksutarhaamme treenien jälkeen. Osa koirista kävi jopa pulahtamassa lammessa.
 

Fiinun pennut syntyivät


Yhdistelmästä Sainen Fiona (Fiinu) ja Snow Team´s Four Wheel Drive (Jermu) syntyi 25.9.2015 kolme narttupentua  ja yksi urospentu, joka jouduttiin lopettamaan vatsa-aukileen takia.

Hankalasta synnytyksestä huolimatta Fiinu ja tyttöset voivat hyvin.

Aksu palkintoineen

Erkkari 2015 Nummelassa

Tänä vuonna erkkari järjestettiin Nummelan lentokentällä 12.-13.9. Paikalle oli ilmoitettu 253 huskyä. Järjestelyt toimivat hyvin tänäkin vuonna ja sääkin suosi osallistujia.

Kennelistämme näyttelyyn osallistui 5 koiraa. Lauantaina urosten käyttöluokassa Hoppe ja Jermu saivat ruotsalaiselta päätuomari Karsten Grönåsilta laatuarvostelun EH hyvin kommentein.

Sunnuntai olikin erityisen hyvä päivä kennelillemme. Oma kasvattimme Aksu voitti junioriluokan ja ensikertalainen näyttelykävijä Alpi sai laatuarvostelun ERI  norjalaistuomari Ralf Campbellilta. Goldie sai Karsten Grönåsilta käyttöluokassa EH:n.


Pentuja odotettavissa


Saimme iloisia uutisia, kun kävimme Fiinun kanssa ultrassa 21.8. Astutus Jermun kanssa on onnistunut ja pentuja on odotettavissa syyskuun lopussa. Odotamme valjakkomme johtajaparin pennuista hyvin motivoituneita ja reippaita vetokoiria, joista osa jää kotiin oman tiimimme vahvistukseksi.
Sastamalan ryhmänäyttely 16.8.2015


Olimme Sastamalan pystykorvapäivien ryhmänäyttelyssä Sipsun ja Jermun kanssa. Tuomari Riitta Lahtovaara antoi Jermulle VARASERTin, joka oli sille jo neljäs. Se sijoittui Paras uros kehässä toiseksi, saaden hyvän arvostelun tiukalta tuomarilta. Siispä kolmannen sertin "metsästys" jatkuu.

Sipsu sai arvosteluksi EH:n ja sijoittui käyttöluokan toiseksi.




Harjavallan ryhmänäyttely 25.4.2015


Osallistuimme kolmella koiralla Harjavallan ryhmänäyttelyyn, jossa huskyjä oli kaikenkaikkiaan 17 kpl.

Aksu sijoittui EH:lla junioriluokan ensimmäiseksi. Nekku oli avoluokan enimmäinen saaden myös EH:n. Sipsu sai tuomari Paavo Mattilalta ERI:n ja sijoittui käyttöluokassa toiseksi. Alunperin tuomarina piti olla Markku Kipinä. 














Jämi SM 18.-19.10.2014

Osallistuimme yhteisellä valjakolla Kennel Tuktun kanssa VUL:n järjestämään sulanmaan SM kärrykisoihin DR4-luokassa. Valjakossamme juoksi kärkikoirina meidän Fiinu (Sainen Fiona) ja Hoppe (Sainen Hopeanuoli) sekä pyörässä Kennel Tuktun Trini (Amysah Trikiini) ja Kalina (Jääkiteen Galina) ajajana Pasi Viitanen.

DR4-luokkaan osallistui 35 valjakkoa, joista siperianhusky-valjakkoja oli 22. Sijoituksemme oli 18. koko luokassa ja huskyvaljakoissa olimme 10 sijalla.

Samassa kisassa oli mahdollista osallistua SHS:n järjestämään rekikoirien kilpailukokeeseen. Osallistuimme kokeeseen tuloksella SM REK2. Tuloksen saivat Fiinu, Hoppe, Trini ja Kalina.

Erikoisnäyttely Kotkassa 13.-14.9.2014

Paikalla oli  300 ilmoitettua siperianhuskyä ja paljon mukavia samanhenkisiä ihmisiä. Omien koirien menestys ei ollut kummoinenkaan, mutta se ei haitannut fiilistä.

Fiinu pärjäsi parhaiten saaden arvostelun AVO ERI. Jermu osallistui Snow Team´sin ryhmään, joka voitti jälkeläisluokan.

Jermulle KÄY EH, Goldielle KÄY H ja Hoppelle JUN H.

Pennut, Roki ja Aksu, saivat hyvän arvostelun, mutta arastelivat näyttelytilannetta.

Kasvattimme Riitu ilahdutti meitä piipahtamalla näyttelypaikalla.



Ryhmänäyttely Yyterissä

Nekkun ja Jermun kanssa 17.8.2014 Porin Yyterin  ryhmänäyttelyssä.
Paikalla oli 20 huskyä, tuomarina toimi ruotsalainen Erna-Britt Nordlin.
Jermua vähän jännitti ja sen piti päästä syliin. Jännitys taisi helpottua,
koska tuloksena oli ERI KÄK1 SA PU2 VaraSert.

Nekku oli vähän liian korkea tuomarin makuun, tuloksena ERI AVK2.

Kaikkien rotujen näyttely Pöytyällä

Fiinun hyvä näyttelymenestys jatkui Pöytyällä 14.6.2014. Tuulisessa ja kylmässä säässä paikalle oli saapunut 19 siperianhuskyä. Tuomarina toimi meille uusi tuttavuus Perttu Ståhlberg, jolta Fiinu sai tuloksen AVO ERI AVK1 SA PN2 VaraSert.

Tuomari piti Hoppen liikkeistä ja ulkomuodosta, mutta Hoppe ei antanut Ståhlbergin katsoa hampaita eikä muutenkaan koskea itseään. Näin se sai tuloksen EVA. Tämä johtunee pojan murkkuiästä, koska kahdessa aikaisemmassa näyttelyssä ei ole ollut mitään vastaavia ongelmia. Murkkuikä on näkynyt kotonakin kiukutteluna ja tottelemattomuutena.




Isojoen ryhmänäyttely

Olimme 8.6.2014 Isojella ryhmänäyttelyssä Hoppen ja Fiinun kanssa.  Koirat arvosteli helteisessä säässä tuomarimuutoksen jälkeen Tapani Pukkila.

Hoppe oli toista kertaa näyttelykehässä, nyt junioreissa. Pikkuisen jännitti, mutta kokemusta karttui ja arvosteluna oli EH.

Fiinu oli tuomarin mieleen, voitti huskykehän  AVO  ERI  AVK1  SA  PN1  SERT  ROP








Rekilaakson pennut kymmenen viikkoisia

Pennut ovat kasvaneet kovasti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää niin asuin- kuin juoksutarhassammekin. Lammessa on kiva polskutella kuumina kesäpäivinä. Pennut ovat erittäin aktiivisia ja syövät hyvin. Tänne-käskykin toimii hienosti.

Pennuista kolme on muuttanut jo uusiin koteihin. Itse päätimme pitää kaksi narttua ja uroksen. Näin laumamme kasvoi kymmeen koiraan. Odotamme pennuista kasvavan reippaita rekikoiria.

Kuvassa oikealta kotiin jääneet Roki, Aksu ja Alpi.

Jermu ja Titta kehässä

Laitilan ryhmänäyttely

Kävimme Jermun kanssa Laitilan ryhmänäyttelyssä 19.4.2014. Tuomari Kirsi Honkanen piti Jermusta ja antoi sille erinomaisen arvostelun ja varasertin,
eli Jermu oli käyttöluokan sekä paras urosluokan kakkonen.

Arvostelu:
Keskikokoinen vahvarakenteinen uros, oikealinjainen vahva uroksen pää. Hyvät silmät ja korvat. vahva kaula. Hyvä selkä ja hännän kiinnitys. Erittäin hyvä eturinta. Vahva rintakehä, vahva raajaluusto. Hyvät kulmaukset.Liikkeessä hyvä askelpituus, vapaat liikkeet, hyvä karvapeite. Rauhallinen käytös.

Pennut syntyivät

Sipsulle syntyi 29.3.2014 aamuyöllä sektiolla 6 pentua. Pennuista kolme on narttua ja kolme urosta. Emo ja pennut voivat hyvin.

Sipsun synnytys alkoi perjantaina illalla, sikiövesien menoon asti kaikki sujui normaalisti. Polttoja ei kuitenkaan ruvennut kuulumaan, joten otimme yhteyttä eläinlääkäriin.

Esko Nummijärvi tervehtii Juria

Jämijärven ryhmänäyttely 22.3.2014

Olimme Fiinun, Jurin ja Hoppen kanssa launataina Jämijärvellä ryhmänäyttelyssä. Pääosaa kehistä oli tarkoitus arvostella sisällä Jämi areenalla, myös haskikehä.. Erittäin ahdasta, meluisaa ja kuumaa.  Koirille erittäin epämieluisa kokemus odotettavissa, varsinkin Hoppelle, joka oli ilmoitettu pentuluokkaan. Onneksi haskikehä päätettiin viime tingassa siirtää ulos.

Huskyjä oli ilmiotettu 19 kappaletta ja tuomarina toimi Esko Nummijärvi. Hoppe oli ensimmäistä kertaa näyttelyssä, pentuluokassa.  Se sai hyvän arvostelun ja voitti pentuluokan. Juri oli seuraavana vuorossa urosten käyttöluokassa, jonka se voitti arvosanalla erinomainen. Parhaiten koiristamme menestyi Fiinu, AVO ERI AVK1 SA paras narttu 2 VASERT.
Pentuja odotettavissa

Astutimme Sipsun Jurin kanssa tammikuun lopussa. Ultrassa kävimme 28.2.14, jossa varmistui, että kenneliimme on tulossa  siperianhuskypentuja maaliskuun lopulla. Odotamme innolla pentujen syntymää.





Uudet tulokkaat

Laumamme on syyskussa kasvanut kahdella uudella uroksella.

Snow Team´s Four Wheel Drive "Jermu" on kolmevuotias lihaksikas ja vahva vetokoira. Jermu tuli Auvisilta johtajakoiraksi valjakkoomme. Muutama treeni jo takana ja hyvältä näyttää.

Haimme 10.9.13 Sainen kennelistä Sainen Hopeanuolen, pienen ja pippurisen urospennun. Annoimme sille kutusumanimeksi Hoppe. Se on syntynyt 20.7.2013 Sainen Dana Delaneyn pentueeseen. Poika on kotiutunut hyvin ja odotamme siitä myös aikanaan loistavaa vetokoiraa.


Siperianhuskyjen erikoisnäyttely Jämsässä

Suomalaisen Siperianhusky Seuran erikoisnäyttely järjestettiin tänä vuonna Jämsän Koskenpäässä 7.-8.9. Paikalle oli ilmoittautunut 327 huskyä omistajineen. Tuomareina toimivat Ali Koops ja Julie Foard Englannista. Lauantaina Ali Koops arvosteli urokset, Jermu kilpaili käyttöluokassa ja sai arvostelun EH. Sunnuntaina Ali tuomaroi mm. aikuiset nartut. Fiinu osallistui Avo-luokkaan 50 muun koiran kanssa. Se sijoittui setsemän parhaan joukkoon arvostelulla ERI SA. Sipsu osallistui käyttöluokkaan, tuloksena ERI. Sipsu osallistui myös Snow Team´s koirien joukossa kasvattajaluokkaan.


Saavuimme Jämsään jo perjantaina Kirsi Auvisen varaamaan "Snowtiimiläisten" majapaikkaan. Mökki oli hieno hirsihuvila järven rannalla. Saunottiin, grillattiin ja juteltiin kaikkea koiriin liittyviä juttuja näyttelytouhujen välillä. Mukava viikonloppu. Ensivuonna näissä merkeissä Kotkassa.



Kuva Kirsi Auvinen

Yyterin ryhmänäyttelyssä trooppinen keli

Osallistuimme  Nekkun ja Sipsun kanssa Yyterin ryhmänäyttelyyn 18.8.2013. Ilmatieteenlaitos lupasi kuurosateita, mutta aurinko paistoi ja kosteusprosentti taisi olla lähellä sataa, oli siis kosteaa ja kuumaa.

Tuomarina toimi Kirsi Honkanen ja paikalle oli saapunut 15 huskya. Nekku sai kesäturkin huonon laadun vuoksi EH:n, arvostelu oli muuten kuitenkin hyvä. Sipsu pärjäsi paremmin, tuloksena käyttöluokassa ERI, kilpailuluokassa se oli ensimmäinen ja sai SA:n. Paras narttuluokassa se sijoittui neljänneksi.

Uuden juoksutarhan avajaiset 11.8.2013

Koirat pääsivät tänään ensimmäisen kerran tutustumaan uuteen juoksutarhaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, kun huskyt pistivät parastaan. Välillä käytiin vilvoittelemassa tarhassa olevassa pienessä lammessa.

Kiitos pojillemme Timolle ja Pasille, jotka olivat useaan otteeseen tekemässä tarhaa kanssamme.

Nekku pärjäsi Laitilan ryhmänäyttelyssä

Olimme Nekkun kanssa ryhmänäyttelyssä 21.4.2013, joka järjestettiin Laitilan raviradalla. Tuomarina toimi Maret Kärdi Virosta. Nekku menestyi hyvin kauniissa keväisessä säässä. Tuloksena oli paras narttu kakkonen ja varaserti.

Kuvassa kehätoimitsija ojentaa vaalenapunaisen SA -ruusukkeen Nekkulle.
Fiinu silmäpeilauksessa

Kävimme Fiinun kanssa silmätarkastuksella  2.3.2013 Nakkilassa. Joukkotarkastuksen järjesti Nakkilan Tipsu -kerho. Eläinlääkäri Heikki Nurmi suoritti tarkastuksen. Hän totesi Fiinun silmät terveiksi.


kuva Pasi Viitanen

Vetotreenejä porukalla

Olemme tänä talvena harjoitelleet viikonloppuisin isommalla porukalla, kolmella neljällä valjakolla eri paikkakunnilla. Koirat ovat saaneet paljon harjoitusta eri tilanteista ja matkojen pituudet ovat vaihdelleet neljästä kymmeneen kilometriin. Lunta on ollut kohtuullisesti ja reitit mielenkiintoisia. Esimerkiksi viime lauantaina 23.2.13 treenattiin täällä meillä Järilänvuoren maastossa.



Kennelimme uusi asukki


Haimme komean uroksen Jurin Jääkiteen kennelistä 26.1.2013 muutaman viikon koeajalle.

Koska Jurin luonne mielytti meitä, se toimi valjakossa hyvin ja tuli loistavasti toimeen narttujemme kanssa, päätimme ostaa Jurin omaksemme.

Juri on kotiutunut nopeasti uuteen tarhaansa ja ympäristöön.
Kasarin Salpasäpinät

Osallistuimme Sipsun ja Goldien kanssa Ylämaan Kasarissa järjestettyyn rekikoirien käyttökokeeseen 2.2.2013. Koiramme pääsivät Pentti Auvisen ajamaan valjakkoon, jossa johtajakoirina olivat Hertta ja Candy. Ylituomari Eija Hakkarainen istui reen kyydissä ja tarkkaili koiriemme toimintaa. Jännityksestä huolimatta Sipsu sai REKÄ Yle3 ja Goldie hienosti REKÄ Yle2.




kuva Tea Bogdanoff

Lunta odotellessa

Pikkureki sai kyytiä 19.1. kun valjakossamme vierailivat Taiga ja Cola. Isolla reellä emme ole vieläkään päässeet vetämään, koska lunta ei ole juurikaan tullut lisää. Säätiedotuskaan ei lupaa lumisadetta, pakkasta kylläkin.

Rekikausi alkoi


Lauantaina 15.12. 2012 pääsimme ensimmäistä kertaa tänä talvena reellä lumille. Treenasimme vielä pikkureellä, koska lunta ei ole vielä tarpeeksi isolle reelle. Santa rapisi paikoitellen jalasten alla, siispä odottelemme lisää lunta. Sunnuntaina treeneissä oli meidän koirien lisäksi mukana myös Taiga.

Muutto Järilänvuorentielle Peipohjaan


Etsimme kauan isompaa kiinteistöä maaseudulta. Sopiva löytyi Kokemäen Peipohjasta, entinen pieneläinhoitola. Ostimme kiinteistön ja muutimme tänne marraskuussa 2012. Täällä on hyvät tilat kenneltoiminnalle, isommat sisätilat ja pihalla paljon tilaa tarhoille. Täällä on myös paljon paremmat mahdollisuudet harrastaa valjakkoajoa. Hiekkaisia pikkuteitä risteilee metsässä kilometri kaupalla.

Elonäyttely Raisiossa 12.8.2012


Olimme Nekkun kanssa Raision Elonäyttelyssä, jossa tuomarimuutoksen jälkeen siperianhuskyt arvioi Leila Kärkäs. Tuomari arvioi Nekkua  seuraavasti:"Erinomaista tyyppiä oleva narttu, joka voisi olla hieman korkearaajaisempi. Hyvä kallo ja korvat. Kuono voisi olla tyvestä täyteläisempi. Hyvä kaula, ylälinja ja häntä. Erinomainen rintakehä, eturinta, raajarakenne ja luusto. Liikkuu erittäin hyvin, hyvä karva ja käytös."
Tulos: AVO-ERI  AVK2  SA  PN3

28.7.2012 Porin kansainvälinen koiranäyttely
 

Porin raviradalla järjestetyssä kv-näyttelyssä oli paahtavan kuumaa. Siperianhuskyjen arvostelu oli päivän viimeinen ja parisen tuntia myöhässä. Onneksi välillä tuuli vilvoitti vähäsen.

Paikalla oli 18 haskia, Nekku pärjäsi aika hyvin kovassa seurassa ja sai tuomarina toimineelta belgialaiselta Myriam Vermeireltä  hyvän arvostelun:  AVO-ERI AVK1 SA PN4
Kuva Tea Bogdanoff



14.4.2012 Vaasan kansainvälinen koiranäyttely

 

Osallistuimme koirinemme Vaasan kansainväliseen koiranäyttelyyn, joka pidettiin Botnia-hallissa.
Koirat pärjäsivät suhtkoht hyvin vaikka kesken junioriluokan arvostelun tuli palohälytys. Jouduimme ulos räntäsateeseen 2500 henkilön ja 1600 koiran kanssa. Hälytys oli aiheeton, mutta siirsi tunnilla aikataulua.

Sainen Fiona, Fiinumme, pärjäsi erinomaisesti, voitti narttujen junioriluokan sekä sai ensimmäisen vaaleanpunaisen ruusukkeensa SA.  Sipsu oli AVO-ERI 3, Goldie AVO-EH 4 ja Nekku sai EH:n.

Sipsu osallistui
kasvattajaluokkaan Snow Team´s ryhmässä, tuloksena ROP-kasvattaja.
(Snow Team´s uutiset)

Siperianhuskyjä (24 kpl) tuomaroi ruotsalainen Anna Törnlöv.